fbpx

Mikä on Lipedema?

Mikä on lipedema?

(Lipoödema, Lipödeema, Lipodema, Lipedeema)

Lipedemalla tarkoitetaan oireyhtymää, jonka tunnusmerkkeinä ovat:

  • Symmetrinen rasvankertyminen varsinkin alavartaloon (raajoihin) ja joskus myös naisten yläraajoihin (käsivarret)
  • Epäsuhta kapeamman ylävartalon ja kehon alaosan välillä.
  • Leveä lonkanalue ja ns. ”satulalaukut”.
  • Suuret rasvakertymät reisien ja polvien sisä- ja ulkopinnoilla.
  • Pylväsmuotoiset jalat nilkkoihin asti, joskus rasvaa paljon myös olkavarsissa/ käsivarsissa.

Lipedema on krooninen sairaus. On arvioitu, että noin 10 % naisista kärsii tästä sairaudesta.

Mikä aiheuttaa lipedemaa?

Lipedeman syntymekanismista ei ole varmuutta ja sen diagnostisointi on yleisesti heikkoa. Lipedeman oletetaan johtuvan murrosiän tai raskauden aikana tapahtuvista hormonaalista muutoksista. Asiantuntijoiden mukaan estrogeeni-hormonin takia rasvan jakautuminen on häiriintynyt. Lisäksi geneettisellä taipumuksella näyttää olevan merkitystä. Myös niin sanottu “neurogeeninen tulehdus” voi voimistaa sairauden mallia.

Lipedeman oireita ovat mm:

  • Jalat ja / tai käsivarret tuntuvat raskailta
  • Iho ja raajat ovat herkkä kosketukselle ja paineelle
  • Taipumus herkästi hematoomaan (mustelmiin)
  • Iho on epätasainen rakenteeltaan
  • Kivulias reisien alue sairauden edistyneessä vaiheessa, muodostunut voimakkaita pullistumia sisä- ja ulkoreisissä (”häiriintynyt” kävelytapa, polvet kolhii toisiaan)
  • Syömishäiriö – epätoivoiset yritykset laihtua nälkiinnyttämällä ja intensiivisellä urheilutoiminnalla (Jo-Jo-vaikutus)
  • Pettymys, epätoivo ja syyllisyyden tunteet
  • Sosiaalisenelämän ongelmat
  • Ortopediset ongelmat selkärangassa ja nivelissä

Lipedeman hoito

Lipedemaan ei ole olemassa parantavaa hoitoa. Monet joutuvat käyttämään oireisiin suuria määriä tulehduskipulääkkeitä, jotka taas aiheuttavat muita terveysongelmia pidemmällä tähtäimellä. Yleinen painonhallinta auttaa myös oireisiin, mutta koska rasvakertymä on epäsuhdassa muuhun kehoon, normaali laihduttaminen ei tehoa hyvin alaraajojen pienentämiseen. Osa perinteisistä hoidoista kuten lymfahieronta, kääreet yms. auttavat jossakin määrin lievittämään oireita, koska ne ovat nestettä poistavia ja silloin alueen turvotus vähenee. Koska Lipedemassa on kuitenkin kyse rasvakertymistä, nämä eivät yleisesti helpota oireita pidemmäksi aikaa. Rasvaimu, jossa paikallisesti poistetaan rasvakertymiä on helpottanut monien oloa ja elämänlaatua huomattavasti3. Poistetut rasvasolut ovat rasvaimun jälkeen pysyvästi poissa.

HYPOXI ja Lipedema

Lipedemapotilailla alavartalon verenkierto kudoksessa on yleisesti heikko. Usein myös lymfakierto on heikentynyt ns. lipo-lymfedeema. HYPOXI parantaa alavartalon verenkiertoa vaihtelevan ilmanpaineen avulla. Parantuneen verenkierron ansiosta aineenvaihdunta alueella paranee ja alueen rasvanpoltto paranee huomattavasti. HYPOXI myös parantaa lymfakiertoa, jolloin turvotus vähenee. Kokemusraportit todistavat, että HYPOXI on auttanut asiakkaita tehokkaasti pienentämään alaraajojen ympärysmittaa sekä tasoittamaan ihon rakennetta. Myös alaraajojen kosketusarkuus on vähentynyt ja säryt ovat vähentyneet. Koska HYPOXIssa yhdistyy alipainehoito ja liikunta, painonpudotus alaraajoissa on asiakaskokemusten perusteella ollut tehokasta ja tuloksia on pystytty ylläpitämään suhteellisen hyvin. HYPOXI on tuonut helpotusta jossakin muodossa lähes kaikille Lipedema diagnoosin saaneille, joille hoito on räätälöity.

Tulokset ja hoidon kesto riippuvat aina asiakkaan tilanteesta, missä vaiheessa lipedema on. Lipedema jaetaan yleisesti 4 kliiniseen vaiheeseen (Herbst et al., 2012, 2015), asiakkaan ikä, hormonitaso, oireet yms. HYPOXI-ohjaaja tekee aina yksilöllisen hoitosuosituksen asiakkaalle. Hoito räätälöidään myös paineenvaihtelun ja voimakkuuden osalta. On tärkeää, että kerrot HYPOXI-ohjaajalle mikäli sinulla on lääkärin epäilemä lipedema tai olet saanut diganoosin.

Lipo-lymfedeema = lipedeman ja lymfedeeman yhdistelmä

Lipo-lymfedeman ominaisuudet:

  • Lipedeman kliinisessä kuvassa näkyy lisäksi jalkojen ja käsien turpoamista (mukaan lukien varpaat ja sormet)
  • Positiivinen Stemmer-testi
  • ns. kiinteän ja ”tasaisen” näköinen ihonpinta turvotuksesta johtuen
  • Lähes kaikilla naisilla, joilla on lipedema, on turvotusta, mutta kuitenkin vain muutama kärsii lipo-lymfedeemasta.

Lähteet:

Herbst, K.L. et al. ”Lipedema fat and signs and symptoms of illness, increase with advancing stage”. Archives of Medicine. 7: 1-8 (2015).

Herbst, K.L. ”Rare adipose disorders (RADs) masquerading as obesity”. Acta Pharmacolgical. Sinica 33; 155-172 (2012).

Kruppa et al. : “Lipedema—Pathogenesis, Diagnosis, and Treatment Options”. Dtsch Artzbl Int. 2020: Jun 117; 396-403

Warren Peled, A Kappos: “Lipedema: diagnostic and management challenges”. Int J Womens Health. 2016; 8: 389-395

Varaa maksuton konsultaatio

Varaa aikasi maksuttomaan konsultaatioon, joka sisältää laitekokeilun. Lue lisätietoja