Iina ja Oona – 27 vuotiaat kaksoset Kotkasta
Ollaan Iina ja Oona. 27 vuotiaat kaksoset Kotkasta. Ollaan monta vuotta harrastettu aktiivisesti eri ryhmäliikuntalajeja ja liikunta on meille oikeastaan elämäntapa. Kuitenkin koimme, että kaipasimme vaihtelua treeneihin ja apua palautumiseen, joten tämän takia Hypoxi oli oiva valinta.
Hypoxi oli ennestään jo tuttu, sillä olimme olleet Hypoxi jaksolla muutama vuosi aiemmin, jolloin tulokset olivat todella hyvät. Hypoxi vaikutti positiivisesti niin rasvanpolttoon, kuin myös unenlaatuun ja Iinan polvikipuihin sekä Oonan monta vuotta oireilleeseen välilevyyn. Kivana plussana oli myös se, että vaatteet ei enää puristaneet.
Hypoxiin on aina kiva mennä, koska vastassa on kannustava ja iloinen ohjaaja, joka jaksaa tsempata ja tukea läpi Hypoxi jakson. Suosittelemme Hypoxia kaikille (niin nuorille kuin vanhoille) jotka sitä koskaan ovat harkinneet. Hypoxi on niin paljon muutakin kuin pelkkää rasvanpolttoa!
Iina ja Oona, 27 v, Kotka
